lauantai 27. marraskuuta 2010

lauantai 20. marraskuuta 2010

PMMM :)

(virallisesti tulos laitettuna on näin:1. Tallitontun Riemumaisteri "Miki" ja Tuula Myllymäki rv 0, aika 21,16, tulos -19,84)
Eli otsakkeen kirjainyhdistelmä merkkaa sitä,että dadaa!!!!Parsonien Mölli-mestari Miki!!!!!Jumankekka,että tuo jäbä osaa yllättää.Lähdin Emmin kanssa ensin.Oma jännitykseni sitten kostautui hieman ja ohjasin hieman huolimattomasti.Emmi odotti lähdössä kauniisti.Pääsin kolmannelle esteelle saakka jolloin otin Emmin mukaani.Alussa hosuin,vedin Emmin ohi hypyn..Sitten mentiinkin kauniisti hyppy,hyppy,tiukasti(a,plus yksi hyppysivussa houkuttimena)oikeelle hypylle,kaunis irtoaminen hyppy-putkeen josta takaa tiukasti oikeelle hypylle,takaaleikkauksella hyppy hyppy..käänsin a.lle josta hosuin ja siirryikin varmistamaan kauimpana olevan hypyn ja Emmi irtosikin kauniisti sinne toiseen suuntaan kauimmaiselle hypylle.Oli niin kaunis irtoaminen jotta =)Sitten sainkin taas radan koottua ja lopu mentiin kovaa ja kauniisti.Huusinkin lopuusa JES me tehtiin se Emmiseni..Jolloin yleisö nauroi.Omat virheet vei Emmiä,Emmi tuli kauniisti ja ei yhtään välittänyt häiriöistäJopa tosiaankin lähdössä odotti tosi pitkään ja kaukana ekasta hypystä.Minä nautin metrimetriltä vaan enemmän ja enemmän kun huomasin,että ei se niin vaikeeta olekkaan.Muistin radan joka siis oli vaikea..
Kanssakisaajilleni sanoin,että Mikin ja mun suoritus menee pipariksi kohdassa A ja suoraan A.n edessä houkuttimena olevaan putkeen kun pitää kääntää koi
ra vasemmalle hypylle..ja pelkäsin kontaktiloikkaakin..
Alku lähti hyvin,Miki oli hyvin lähdössä,sitten näin sen am
paisevan ohitseni...Ajattelin,että jaahas,.,..Tässä se oli.En saa sitä kolmoselta neloselle kun on kaksi hyppy(9 ja 4)vierekkäin ja 9 takana kurkkii lemppari A.Noh..toimin,huusin täs täs ja tehostin vielä käskyä "puimalla"nyrkkiä,eli ohjaava käsi nyrkissä ja löin sitä ylös alas..Auttoi,Miki lähti oikein.Sitten oli hyppyjä,putkeen oikeella hieman sivussa hyppy takaakierrolla..se meni hyvin..tiukasti ja hyvin,heitin Mikin edestäni kahdelle seuraavalle hypylle ja meni kohti a.ta..se irtosi ja meni yksinään hypyt..Otin sen a.lta vastaan ja heitin hypylle ja samantien täs jotta ei mennyt houkuttimena olevalle hypylle vaan tuli oikealle hypylle josta tiukasti ohi a.n ja putkeen ja loppu hyppysuora joka pinkottiin kuin tuli persauksen alla.Rata oli vaikea ja uskoin,että en selviä.Mutta muistin radan =).Vaikka uhkasin juosta kumoon niin tuomarit kuin ratahenkilöt ja esteetkin =)Nolla ja aika oli 21 sek.Ihanneaika 41 =)
Kivasti meni ja nautin Emminkin kanssa kisaamisesta tyttö oli niin pirteä ja meni oikein hyvin,juuri siten kuin mamma vei =)Palkintopallilla 1-3 kaikilla oli nollaradat =)
Kuvia pokaalistaMikistä ja hampurilais-ranskalaisateria p
uruluu setistä(toivottavsti saan jostain palkintojen jaosta kuvia)

torstai 18. marraskuuta 2010

Uusia kuvia

Täältä TALVEN RIEMUA löytyy uusia kuvia.

Näin se menee kun jännittää ;)(meilimuodossa tarina)

Eilen treeneissä meillä oli kisoja muistuttavat treenit,ihan harjoitukseksi.
Radalla oli ratatyöntekijöitä ja koirat vietin radoille ja tuotiin niiltä pois kuten kisoissa,eli ilman hihnaa ja hihna sitten haettiin hieman kauempaa
Yllätyin kyllä taas noiden kahden hyvästä luonteesta,tai siis olenhan sen aina tiennyt,mutta eilen ne taas siitä minua muistutti
Annoin kummallekkin hihnan hakumatkalle sen lelun joka mulla on aina treeniliivien taskussa(aitoa jäniksen karvaa oleva patukka,molemmilla on omansa,toisella tummempi,toisella vaaleampi)suuhun ja hain hihnat sieltä eteisestä.Molemmat joutuivat tulemaan koirien ohitse.Kolme urosta ja kolme narttua ..Miki vielä teki sellaisen kierroksen ja esitteli kaikille ylpeänä leluaan =)Tuli heti käskystäni perässäni sinne tokopuolelle jonne laitoin koirat kiinni.Emmi piipersi suoraan sinne lelu suussa kun sanoin,että tuonne.
Iso leonbergi uros,cairni uros ja tiibetinterrieri uros eikä Miki murrannut kellekkään.Muut piti hyvin koiransa käskyen alla ,mutta olisi Miki voinut niille uroksille toki silti murrata,mutta ei äänähdystäkään,esitteli vaan leluaan =)
Emmi ei välittänyt vaikka Manta russeli haukkui Emmille,Emmi vaan jatkoi matkaansa
On ne vaan hienoluonteisia!
Toivottavasti Miki pysyy tuollaisena.En ole koskaan sitä mitenkän paaponut,enkä Emmiäkään,siis kun monet tulee kohti hihnat kireellä ja vetäen koiriaan itseään vasten,mutta minä olen mennyt hihnat löysällä aina.Olen itse ollut rauhallinen sekä olen myöskin luottanut koiriini ettei ne rähjää,en ole pahemmin etukäteen sitä jännittänyt jotta jännitys ei siirry koiraan
Miki ja Emmi meni hyvin Janin vaikean radan.Miki jopa niin hyvin,että se yllätti minutkin.Mutta kyllä sen taas näki mikä tompelo minä olen.Jännitin alussa niin,että unohdin radan jo kolmannen esteen jälkeen,siinä olisi ollut sylikäännös hypyltä hypylle josta tiukasti puomille,minä lähdin väärään suuntaan =)Sama sitten 7'-9,en ollut löytää 8 ja 9,mutta Emmi toimi hienosti mamman töppöilystä huolimatta ja uusinta rata menikin virheettä.Mikin kanssa muistin jo radankin
Noin se on kun jännitän,toimin kuin en ikinä olisi agia nähnytkään.
Noin se voi käydä kisoissakin =)'
Mutta nyt minä vaan haluan sitä,että pääsen kisaamaan jotta saan sen tarvittavan potkun päästä tuosta jännityksestä eroon
Ja koirat tottuu siihen,että radalla on muitakin kuin vain kouluttaja ja sitten eilen oli ratatyöntekijöitä,kisoissahan on sitten vielä ajanottaja.Jani liikkui kuten tuomari radalla,juoksi mm puomin vierellä,ei vaikutusta
Eli treenailtu on kisatilannetta varten

tiistai 9. marraskuuta 2010

Uusia kuvia

TÄÄLLÄ hauska kuvasarja Mikin kaivuuhommista

TÄÄLLÄ taas paljon uusia kuvia kaikista koirista

torstai 4. marraskuuta 2010

Je-bou!

Eilen sain taas ilokseni olla omassa ryhmässäni treenaaja enkä kouluttaja.Janilla on ollut pitkään sama flunssa mikä minulla oli kaksi viikkoa.Siihen kuuluu mm kaamea yskä.Jani ei yskältään siis pystynyt treenaamaan itse vaan koulutti.Ryhmästä oli kaksi poissa joten tilaa oli siis Emmille ja Mikille.Tein yhden radan itse jossa oli tiukkoja käännöksiä sekä ansoja.Radalla oli 13 estettä.Puomi,kepit,kaksi putkea ja hyppyjä sekä A.Rata meni molemmilta oikein hyvinVirheettömästi molemmilta jopa vaikea hypyltä tuonti kepeille,Emmi nyt hakee kepit vaikka puusta ja nyt myöskin Miki lähtee helposti hakemaan kepit vaikka mistä.Ja näkisitte millä tyylillä se ne tekee,keppejä nuollen,maata viistäen kuin mato.Ja se VAUHTI!
Tuo siis meni paremmin kuin loistavasti molemmilta.Sitten Jani teki meille radan joka oli kolmosluokan tasoa.Siinä oli ansoja paljon,tiukkoja käännöksiä sekä irtoamista vaativia kohtia,ohjaajalta rata vaati jatkuvaa hereillä oloa varsinkin nopean ja irtoavan koiran kanssa.Siinä oli 17 estettä ja rata koostui kepeistä,putkista,muurista,A.sta hypyistä,pussista ja puomista.Heti alussa oli vaativa kohta kun putki veti toiseen suuntaan ja koira tuli suoran jälkeen saada kääntymään hypylle.Vaikea tuonti oli myöskin kepeille putkesta.Emmi teki radan varmalla osaamisella ja todella hyvin.Sille on tullut hurjasti vauhtia vielä entisen päälle =).Oiskohan Nutrolin öljyllä osaa asiaan?Olen antanut sitä nyt keväästä saakka säännöllisesti.Mikin kanssa sanoin,että katson sen kanssa miten se radan ottaa ja sitten tarvittaessa otan radan pätkissä.Miki lähti jo heti alusta niin kauniisti ja hyvin tekemään rataa,että jatkoin sitten suoraan loppuun saakka.Ja mikä rata me tehtiinkään!Ja millä VAUHDILLA!!!Miki on valehtelematta nopeimpia agikoiria mitä olen nähnyt.Putkesta se syöksyi ulos ja samantien kepeille,ihan oikein ja oikeaan väliin,lähti pujottelemaan suoraan ja virheettömästi.Se tuli kepeille niin hurjaa vauhtia,että se oli mennä mukkelismakkelis ja ympäri ekassa välissä.Jani sanoi,että hän näki kepeillä vain valkoisen viivan,ei ollenkaan koiraa.Niin hirvittävä vauhti oli Mikillä.Nyt minulla toimi ohjaus ja pysyin menossa mukana ja osasin vielä radankin oikein.Mulle tuli olo,että kyllä minä osaan.Virheetön rata Mikilläkin.Jännitän kisoja,mutta jos saan sen kaadettua ennen rataa niin kyllä miä sitten selviän kisoissa.Olenkin menossa kisaamaan molempien kanssa 20.11 =).Noilla radoilla meillä olisi ollut plakkarissa tuplanollat,molempien kanssa.Mikin aika alitti varmaan kaiki ihanneajat tuplaten kyllä se niin hirveää vauhtia meni.Jani sanoi,että on sanaton,niin upea oli kuullemma suorituksemme =)Kehui Mikiä ikäistään paremmaksi ja erittäin varmaksi menijäksi joka tekee esteet varmasti sekä lukee hyvin rataa ja etenee varmasti ja millä vauhdilla.Sitä ei sanoin pysty kuvaamaan.Ja Emmi Oma ihana varma itsensä.Tuo koira on jotain niin suurta ja ihmeellistä.lahjakas koira.Mulla on upeat koirat :)