lauantai 27. marraskuuta 2010

lauantai 20. marraskuuta 2010

PMMM :)

(virallisesti tulos laitettuna on näin:1. Tallitontun Riemumaisteri "Miki" ja Tuula Myllymäki rv 0, aika 21,16, tulos -19,84)
Eli otsakkeen kirjainyhdistelmä merkkaa sitä,että dadaa!!!!Parsonien Mölli-mestari Miki!!!!!Jumankekka,että tuo jäbä osaa yllättää.Lähdin Emmin kanssa ensin.Oma jännitykseni sitten kostautui hieman ja ohjasin hieman huolimattomasti.Emmi odotti lähdössä kauniisti.Pääsin kolmannelle esteelle saakka jolloin otin Emmin mukaani.Alussa hosuin,vedin Emmin ohi hypyn..Sitten mentiinkin kauniisti hyppy,hyppy,tiukasti(a,plus yksi hyppysivussa houkuttimena)oikeelle hypylle,kaunis irtoaminen hyppy-putkeen josta takaa tiukasti oikeelle hypylle,takaaleikkauksella hyppy hyppy..käänsin a.lle josta hosuin ja siirryikin varmistamaan kauimpana olevan hypyn ja Emmi irtosikin kauniisti sinne toiseen suuntaan kauimmaiselle hypylle.Oli niin kaunis irtoaminen jotta =)Sitten sainkin taas radan koottua ja lopu mentiin kovaa ja kauniisti.Huusinkin lopuusa JES me tehtiin se Emmiseni..Jolloin yleisö nauroi.Omat virheet vei Emmiä,Emmi tuli kauniisti ja ei yhtään välittänyt häiriöistäJopa tosiaankin lähdössä odotti tosi pitkään ja kaukana ekasta hypystä.Minä nautin metrimetriltä vaan enemmän ja enemmän kun huomasin,että ei se niin vaikeeta olekkaan.Muistin radan joka siis oli vaikea..
Kanssakisaajilleni sanoin,että Mikin ja mun suoritus menee pipariksi kohdassa A ja suoraan A.n edessä houkuttimena olevaan putkeen kun pitää kääntää koi
ra vasemmalle hypylle..ja pelkäsin kontaktiloikkaakin..
Alku lähti hyvin,Miki oli hyvin lähdössä,sitten näin sen am
paisevan ohitseni...Ajattelin,että jaahas,.,..Tässä se oli.En saa sitä kolmoselta neloselle kun on kaksi hyppy(9 ja 4)vierekkäin ja 9 takana kurkkii lemppari A.Noh..toimin,huusin täs täs ja tehostin vielä käskyä "puimalla"nyrkkiä,eli ohjaava käsi nyrkissä ja löin sitä ylös alas..Auttoi,Miki lähti oikein.Sitten oli hyppyjä,putkeen oikeella hieman sivussa hyppy takaakierrolla..se meni hyvin..tiukasti ja hyvin,heitin Mikin edestäni kahdelle seuraavalle hypylle ja meni kohti a.ta..se irtosi ja meni yksinään hypyt..Otin sen a.lta vastaan ja heitin hypylle ja samantien täs jotta ei mennyt houkuttimena olevalle hypylle vaan tuli oikealle hypylle josta tiukasti ohi a.n ja putkeen ja loppu hyppysuora joka pinkottiin kuin tuli persauksen alla.Rata oli vaikea ja uskoin,että en selviä.Mutta muistin radan =).Vaikka uhkasin juosta kumoon niin tuomarit kuin ratahenkilöt ja esteetkin =)Nolla ja aika oli 21 sek.Ihanneaika 41 =)
Kivasti meni ja nautin Emminkin kanssa kisaamisesta tyttö oli niin pirteä ja meni oikein hyvin,juuri siten kuin mamma vei =)Palkintopallilla 1-3 kaikilla oli nollaradat =)
Kuvia pokaalistaMikistä ja hampurilais-ranskalaisateria p
uruluu setistä(toivottavsti saan jostain palkintojen jaosta kuvia)

torstai 18. marraskuuta 2010

Uusia kuvia

Täältä TALVEN RIEMUA löytyy uusia kuvia.

Näin se menee kun jännittää ;)(meilimuodossa tarina)

Eilen treeneissä meillä oli kisoja muistuttavat treenit,ihan harjoitukseksi.
Radalla oli ratatyöntekijöitä ja koirat vietin radoille ja tuotiin niiltä pois kuten kisoissa,eli ilman hihnaa ja hihna sitten haettiin hieman kauempaa
Yllätyin kyllä taas noiden kahden hyvästä luonteesta,tai siis olenhan sen aina tiennyt,mutta eilen ne taas siitä minua muistutti
Annoin kummallekkin hihnan hakumatkalle sen lelun joka mulla on aina treeniliivien taskussa(aitoa jäniksen karvaa oleva patukka,molemmilla on omansa,toisella tummempi,toisella vaaleampi)suuhun ja hain hihnat sieltä eteisestä.Molemmat joutuivat tulemaan koirien ohitse.Kolme urosta ja kolme narttua ..Miki vielä teki sellaisen kierroksen ja esitteli kaikille ylpeänä leluaan =)Tuli heti käskystäni perässäni sinne tokopuolelle jonne laitoin koirat kiinni.Emmi piipersi suoraan sinne lelu suussa kun sanoin,että tuonne.
Iso leonbergi uros,cairni uros ja tiibetinterrieri uros eikä Miki murrannut kellekkään.Muut piti hyvin koiransa käskyen alla ,mutta olisi Miki voinut niille uroksille toki silti murrata,mutta ei äänähdystäkään,esitteli vaan leluaan =)
Emmi ei välittänyt vaikka Manta russeli haukkui Emmille,Emmi vaan jatkoi matkaansa
On ne vaan hienoluonteisia!
Toivottavasti Miki pysyy tuollaisena.En ole koskaan sitä mitenkän paaponut,enkä Emmiäkään,siis kun monet tulee kohti hihnat kireellä ja vetäen koiriaan itseään vasten,mutta minä olen mennyt hihnat löysällä aina.Olen itse ollut rauhallinen sekä olen myöskin luottanut koiriini ettei ne rähjää,en ole pahemmin etukäteen sitä jännittänyt jotta jännitys ei siirry koiraan
Miki ja Emmi meni hyvin Janin vaikean radan.Miki jopa niin hyvin,että se yllätti minutkin.Mutta kyllä sen taas näki mikä tompelo minä olen.Jännitin alussa niin,että unohdin radan jo kolmannen esteen jälkeen,siinä olisi ollut sylikäännös hypyltä hypylle josta tiukasti puomille,minä lähdin väärään suuntaan =)Sama sitten 7'-9,en ollut löytää 8 ja 9,mutta Emmi toimi hienosti mamman töppöilystä huolimatta ja uusinta rata menikin virheettä.Mikin kanssa muistin jo radankin
Noin se on kun jännitän,toimin kuin en ikinä olisi agia nähnytkään.
Noin se voi käydä kisoissakin =)'
Mutta nyt minä vaan haluan sitä,että pääsen kisaamaan jotta saan sen tarvittavan potkun päästä tuosta jännityksestä eroon
Ja koirat tottuu siihen,että radalla on muitakin kuin vain kouluttaja ja sitten eilen oli ratatyöntekijöitä,kisoissahan on sitten vielä ajanottaja.Jani liikkui kuten tuomari radalla,juoksi mm puomin vierellä,ei vaikutusta
Eli treenailtu on kisatilannetta varten

tiistai 9. marraskuuta 2010

Uusia kuvia

TÄÄLLÄ hauska kuvasarja Mikin kaivuuhommista

TÄÄLLÄ taas paljon uusia kuvia kaikista koirista

torstai 4. marraskuuta 2010

Je-bou!

Eilen sain taas ilokseni olla omassa ryhmässäni treenaaja enkä kouluttaja.Janilla on ollut pitkään sama flunssa mikä minulla oli kaksi viikkoa.Siihen kuuluu mm kaamea yskä.Jani ei yskältään siis pystynyt treenaamaan itse vaan koulutti.Ryhmästä oli kaksi poissa joten tilaa oli siis Emmille ja Mikille.Tein yhden radan itse jossa oli tiukkoja käännöksiä sekä ansoja.Radalla oli 13 estettä.Puomi,kepit,kaksi putkea ja hyppyjä sekä A.Rata meni molemmilta oikein hyvinVirheettömästi molemmilta jopa vaikea hypyltä tuonti kepeille,Emmi nyt hakee kepit vaikka puusta ja nyt myöskin Miki lähtee helposti hakemaan kepit vaikka mistä.Ja näkisitte millä tyylillä se ne tekee,keppejä nuollen,maata viistäen kuin mato.Ja se VAUHTI!
Tuo siis meni paremmin kuin loistavasti molemmilta.Sitten Jani teki meille radan joka oli kolmosluokan tasoa.Siinä oli ansoja paljon,tiukkoja käännöksiä sekä irtoamista vaativia kohtia,ohjaajalta rata vaati jatkuvaa hereillä oloa varsinkin nopean ja irtoavan koiran kanssa.Siinä oli 17 estettä ja rata koostui kepeistä,putkista,muurista,A.sta hypyistä,pussista ja puomista.Heti alussa oli vaativa kohta kun putki veti toiseen suuntaan ja koira tuli suoran jälkeen saada kääntymään hypylle.Vaikea tuonti oli myöskin kepeille putkesta.Emmi teki radan varmalla osaamisella ja todella hyvin.Sille on tullut hurjasti vauhtia vielä entisen päälle =).Oiskohan Nutrolin öljyllä osaa asiaan?Olen antanut sitä nyt keväästä saakka säännöllisesti.Mikin kanssa sanoin,että katson sen kanssa miten se radan ottaa ja sitten tarvittaessa otan radan pätkissä.Miki lähti jo heti alusta niin kauniisti ja hyvin tekemään rataa,että jatkoin sitten suoraan loppuun saakka.Ja mikä rata me tehtiinkään!Ja millä VAUHDILLA!!!Miki on valehtelematta nopeimpia agikoiria mitä olen nähnyt.Putkesta se syöksyi ulos ja samantien kepeille,ihan oikein ja oikeaan väliin,lähti pujottelemaan suoraan ja virheettömästi.Se tuli kepeille niin hurjaa vauhtia,että se oli mennä mukkelismakkelis ja ympäri ekassa välissä.Jani sanoi,että hän näki kepeillä vain valkoisen viivan,ei ollenkaan koiraa.Niin hirvittävä vauhti oli Mikillä.Nyt minulla toimi ohjaus ja pysyin menossa mukana ja osasin vielä radankin oikein.Mulle tuli olo,että kyllä minä osaan.Virheetön rata Mikilläkin.Jännitän kisoja,mutta jos saan sen kaadettua ennen rataa niin kyllä miä sitten selviän kisoissa.Olenkin menossa kisaamaan molempien kanssa 20.11 =).Noilla radoilla meillä olisi ollut plakkarissa tuplanollat,molempien kanssa.Mikin aika alitti varmaan kaiki ihanneajat tuplaten kyllä se niin hirveää vauhtia meni.Jani sanoi,että on sanaton,niin upea oli kuullemma suorituksemme =)Kehui Mikiä ikäistään paremmaksi ja erittäin varmaksi menijäksi joka tekee esteet varmasti sekä lukee hyvin rataa ja etenee varmasti ja millä vauhdilla.Sitä ei sanoin pysty kuvaamaan.Ja Emmi Oma ihana varma itsensä.Tuo koira on jotain niin suurta ja ihmeellistä.lahjakas koira.Mulla on upeat koirat :)

maanantai 25. lokakuuta 2010

Mikin tämän päiväiset treenit

Ylin video on päivän kolmas harjoitus ja siinä näkyy,että harjoitus tekee mestarin,eli radat paranivat aina harjoitus harjoitukselta.Tokana on päivän toinen harjoitus ja tuo kaikkein alin video on päivän ensimmäinen treenirata.Tuota loppua harjoittelin kotonakin omilla"esteillä".Sitä saa hyppyjä kyhättyä ämpäreistä ja rimoista.Tärkeintä on se,että harjoittelee niillä vahvistamista vaativia treenejä.Ei niiden tarvitse olla viimesen päälle ;D

PA253483.MP4(Miki ja minä)

PA253482.MP4(Miki ja minä)

PA253481.MP4(Miki ja minä)

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Rotta ja fasaanipaisteja..

Miki on mitä ilmeisimminkin päättänyt siirtyä elävään ravintoon ja myöskin metsästää ruokansa itse.Nyt varmaan,sen jälkeen kun kerron mitä nyt aijon kertoa,saan moitteita ja kehoituksen pitää tuo tappaja hihnassa.Miki on siis,kera Emmin,tappanut useita rottia ja yksin se tappoi metsässä fasaanikanan.Lintu makasi heinikossa aivan paikoillaan ja lähti liikkeelle vasta kun oli liian myöhäistä.Miki meni edestakaisin nenä maassa ja ajattelin sen haistelevan myyrien,kettujen,supin yms jälkiä enkä siis kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota....kunnes...Miki ensin jähmettyi,tuon jälkeen loikkasi pitkään heinikkoon.Sieltä nousi fasaanikana joka ei kuitenkaan enää ehtinyt pakoon.Minulta jo kysyttiin,että kait kävit hautaamassa tuon fasaanikana raukan,,,,,Hmmm..Noita joutuu kyllä muidenkin suihin.En toki puolustele mitenkään,mutta parson on metsästysviettinen ja Miki on sitä erittäin suurella mittakaavalla varustettuna.Jos aijon sitten pitää huoli siitä,että se ei saa mitään riistaa tai lähde riistan perään tulee minun sitten A.Joko pitää Miki aina kiinni metsässä tai B.Pysyä sieltä kokonaan poissa ja kävellä vain teitä pitkin.Ei kovinkaan mielenkiintoista sitten tuo lenkkeily Mikin kannalta.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Jiihaa ja jippii!

Erkkari meni paremmin kuin uskoinkaan ja osasin odottaa.Miki oli kuin unelma!Mikä esiintyjä!Ja miten hieno luonteinen koira!Ei vastannut pahimpiinkaan uhitteluihin vaan oli kuin ei olisi niitä huomannutkaan.Tiukkaakin tiukempi tuomari tykkäsi kovasti Mikistä.Junnuista ei tullut yhtään eriä,siis uroksista,ja pääväri oli urosten junnukehässä sininen,mutta Miki sai punaisen,erittäin hyvä,ja hyvällä arvostelulla!Mä oon niin HAPPY :)

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Mikille supi

Emmi ja Miki ottivat saaressa puuvajan alta supin.Emmi painosti supia ja Miki veti sen ulos.Metsästäjä sitten hoiti homman loppuun asianmukaisesti.Miki oli erittäin hyvä.Lopussa se vielä veti supin luo niin voimakkaasti,että remmi katkesi,nahkahihna.

torstai 16. syyskuuta 2010

Kaivuuhommia..

Vajan alla ja sen lähiympäristössä asustelee joko rottia tai muita maan alla viihtyviä.Emmi ja Miki haistaa ne jo maan päältä..Ne ovat kaivaneet koko vajan edustan täyteen isoja monttuja.Videoissa näkyy Mikin SISU ja periksiantamattomuus..ja se into jolla se kaivaa,ja kaivaa..ja kaivaa...Varmaan Kiinaan saakka..

P9132453.MP4(Miki kaivaa.Miki is diging)

P9132456.MP4(Miki kaivaa.Miki is diging)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

torstai 26. elokuuta 2010

Kurssien päättymisiä ja päätöskisoja

Niin se kesä vaan meni ja kesän loputtua myöskin päättyi kursseja.Kurssien päättyessä on ollut päätöskisoja ja tässä Mikin osalta yhden kurssin päätöskisojen tulokset:Agikurssin päätöskisoissa Miki ekalla radalla voittoon puhtaalla radalla aikaan 19.15.toiseksi tulleen aika.28.75.Toinen rata.Miki voittoon puhtaalla radalla aikaan 22.15.Toiseksi tulleen aika 29.75.Molemmilla radoilla kepit,hyppyjä,kaksi putkea ja A.Esteitä ekalla 18 toisella 22.
Haikeeta on kun kaksi ihanaa kurssia päättyi.Maanantaina yksi ja eilen toinen.Kiitos kaikille kesän treenaajilleni.Oli mahtavan upeeta treenailla ja opettaa teitä kaikkia.

tiistai 24. elokuuta 2010

RoadRunner

Miki on saanut opplailtani lempinimen RoadRunner sen uskomattoman nopeuden vuoksi.Lisäksi kiitäessään agiradoilla se välillä kiljahtelee innosta.Suurinosa lempinimestä tulee kuitenkin Mikin uskomattoamasta vauhdista.22 esteen radalla,jolla oli:kaksi kertaa kepit,kaksi kertaa A,kaksi putkea sekä hyppyjä,keinu,Miki teki ajaksi 19 sekunttia.A on aivan uskomaton.Miki suorastaan syöksyy sille,se on aivan kuin nuoli.Harjalla se venyttää itsensä uskomattomaan liitoon,aivankuin se lentäisi,potkaisee takajalat suoriksi taakse ja etujalat suoriksi eteen.Oma nopeuteni ei enää riitä vaan nyt täytyy vahvistaa takaaohjausta.Miki irtoaa hyvin ja se etenee varmasti joten tuo ei tulu tuottamaan ongelmia.Eilen Jani kokeili Mikiä ja totesi:Uskomattoman nopea.Janilta loppui happi,jalat oli solmussa,esteet vaihtoi nimiä..Meno oli aivan uskomattoman nopeeta ja KAUNISTA!Jani oli aivan loppu radan loputtua.Olen tarjonnut Mikiä jokaiselle oppilaastani,mutta osa sanoo heti,että ei,ei,mun vauhti ei riitä tuolle,en lähde edes kokeilemaan =),kun Mikiä on kokeillut,tulee siihen himo ;),kuten Janilla kävi,meni vielä toisen radan.Sen kanssa radat on nautinnollisa sen vauhdin ja hyvän etenemisen vuoksi,se menee kuin pikajuna.Laura lähtee Mikin kanssa kisaamaan :).Ensin katsotaan halli cupit.Kian piti kisata Emmillä viikonlopun kisoissa,mutta Kia ei ole päässyt hallille nyt tarpeeksi harkkaamaan Emmin kanssa.Miki on huippu kun se kestää toistoja sekä kinkkisiäkin harjoituksia,mitä enemmän haastetta,sen enemmän vireessä se on ja mitä enemmän ohjaajalla on vauhtia,sen nopeemmin Miki menee.Emmi on saanut aivan uudenlaista vauhtia kesän aikana myöskin.Aina se on ollut nopea,mutta nyt vielä nopeampi ja esim.kepit on nyt tosi nopeet Emmillä.Mikin kepit ovat aivan täydelliset.Innoissaan joskus saattaa jotain pientä tulla,mutta suurimmaksi osaksi ne ovat täydelliset,aivan mistä ja miten vaan otettuina.
Sunnuntain vietin Mikin kanssa Lägin kisoissa.Tutustuttiin kisa
tunnelmaan,poika oli kuin kotonaan.Suurta ihmetystä aiheutti Mikin käytös muita koiria kohtaan.Pystyin tuomaan sen vaikka millaisesta ahtaasta välistä,millaisten koirien ohi tahansa eikä poika korvaansa letkauttanut vaikka mitä olisi vieressä ja takana tapahtunut.Se kulki perässäni kuin unelma.Eilen kävellessäni kotiin eräältä pihalta partis haukkua räksytti narussa Mikille,se räyhäsi niin,että vaahto vaan tuli suusta.Miki käveli aivan rauhallisesti ohi,jopa niin rauhallisesti,että edes juuri juomani juoma ei läikkynyt =).Hieno on.Toivotaan,että pysyykin tuollaisena.Nythän se käytöspohja luodaan kyllä.
Huomenna loppuu bostonagi ;(.Tuota ryhmää minun tulee ikäv
ä.En tiedä miten saan huomisen vedettyä sillä jo nyt on tunteet pinnassa kun ajattelen,että huomenna se loppuu.Bostonlaiset ovat lähellä sydäntäni,treeneissä on aina ollut niin hyvä henki ja ilmapiiri.Olen tykännyt kovasti opettaa heitä ja jos vaan mahdollisuus jotenkin löytyy,jatkan myöskin talvella.Haluaisin tuon ryhmän itselleni ihan vakituiseksi.Maailman paras ryhmä ja niin taitavia kaikki.Kannustusta myöskin löytyy treenikaverille,tuo on tosi ihana asia.
Otin nyt Mikin turkin aivan alas ajatellen erkkaria.Nyt sillä on aikaa kasva
a takaisin,eikä se ole liian paksu erkkarissa.Mikillä on niin tiivis turkki,että se tulee ottaa välillä ihan nahkaan.Miki osoitti upeaa käytöstä myöskin kun trimmasin sitä.Hieno poika kaikilla tavoin.Toki pientä äijämäisyyttä on nyt tullut 15 kk iässä,mutta ne on vielä pieniä ja joihin puuttumalla heti,ne on loppuneet.Ne ovat olleet sellaisia pieniä pärräyksiä Väpää ja Cosmoa kohtaan jos Miki on ollut jossain ensin ja nuo kaksi ovat sitten tulleet myöskin sinne.Molemmat ovat niin itsevarmoja,että ne eivät ole välittäneet,lisäksi minä olen vahvistanut Mikille,että nuo kaksi on ylemmällä tasolla ja Mikin tulee antaa niiden tulla.Tuohon on riittänyt pieni ele,pienellä äänellä tehostetuna,Koirakuiskaajan ohjeella.
Loppuun kuvia muutama.Suurinosa kuvista on albumissa jot
ta tilaa säästyy täällä.Uudet kuvat löytyy TÄÄLTÄ
Täs
sä on kuvia trimmatusta Mikistä,sekä muita kuvia

perjantai 23. heinäkuuta 2010

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Mikin perjantain treenivideot

Katsokaa miten koirakuiskaajan neuvot auttoivat ongelmaan joka koski odottamista.Käytin niitä perjantain treeneissä Mikille ja auttoi.Poika odottaa kiltisti lähtölupaa.Mikä edistys ja muutos..Viikko sitten ekalla esteellä käytiin tahtojentaistelua odottamisesta..Renkaan otin ulkopuolella radan koska tuo kulma on vielä vaikea Mikille enkä halua,että se oppii tekemään renkaalla virheitä,joten harjoittelulla rengas ensin täysin varmaksi ja sitten kaikille radoille mukaan.Kiinnittäkää huomiota ekassa videossa Mikin keppeihin..Kröhöm! ;)

P7090550.MP4(Miki)

P7090549.MP4(Miki)

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kuvia

Pari upeaa kuvaa tänne ja loput TÄNNE

tiistai 22. kesäkuuta 2010

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Mikin treenikuvat

löytyvät täältä albumista MIKIN TREENIT.Siellä on kuvina kokonainen rata.Kyllä tuo poika on hyvä.Eteneminen ja irtoaminen on loistavaa ja MIKÄ VAUHTI!Tänään Miki haki monta kertaa kepit ihan itse,oikein oikeasta aloitusvälistä ja lähti samantien pujottelemaan ja millä vauhdilla.Tulee hyvä pojasta.Mulla vaan ongelmia pysyä mukana.Kisaamaan tarvitaan joku tosi nopea juoksija..Hmm..Oiskohan Marju ,Emmin isän omistaja halukas ;).Kiakin alkaa jäämään Mikin vauhdista.Tai sit mun tarvii vaan opetella juoksemaan satalasissa.Tänän oli teemana Mikillä eteenmenoa sekä rengasta.Eilen oli rataharkat ja kuten kuvista näkee,jaksoi poika sen tehdä ja tekikin hyvin.18 esteen radan.Olimme treenaamassa siis eilen ja tänään.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Mä lähen nyt mökille!!!

Moikka kamut!Lähen mökille uimaan,jahtaan rottii,hiirii,myyrii..ym,ym..Kettuiki siel on!Nähään!

torstai 3. kesäkuuta 2010

Eilen ja tänään hallilla

Oltiin eilen hallilla kaksi tuntia.Teema oli molemmilla välistävedot,kuolleet kulmat sekä kepit.Emmi teki uskomattomat välistävedot,tuli ihan siivekkeen vierestä,Mikin kanssa sain vielä peruuttaa ensimmäiset kerrat,mutta pikkuhiljaa Miki alkoi hiffaamaan,että mistä on kyse ja teki myöskin hienot välistävedot.Olin rakentanut haasteellisen radan joka myöskin oli sitten illalla bostonagiläisillä ratana.Siinä oli kuolleita kulmia putkeen sekä putkesta hypylle,vaikeita käännöksiä hyvän vauhtisuoran jälkeen ja sain kyllä huomata useaan otteeseen,että nopean ja hyvin irtoavan koiran kanssa rata oli haasteellinen.,ei mahdoton,mutta todellakin haastetta oli.Molemmat koirat ovat niin upeita pakkauksia ja kestävät hyvin toistoja joten lopulta,ensin pätkiä toistaen,sitten ne rataan yhdistäen,koko rata meni loistavasti.Nopea,hyvin irtoava koira vaatii itseltä paljon,mutta on se vaan ihanaa katsella kun koira irtoaa ja etenee.Takaaohjaukseni onkin nyt kehittynyt ja nykyään olen tyytyväinen myöskin jo itseeni ja yllätys yllätys,olen mielessäni kuvitellut itseni jo monesti kisaradoille.Miki on Emmiä nopeempi,eli haastetta löytyy sen ohjaamisessa vieläkin enemmän.En ala ottamaan vauhtia ja irtoavuutta kummaltakaan pois joten kehitän itseäni.Onneksi Mikikin alkaa olemaan jo varma radoilla ja sekin kanssa voi jo junnailla ja testailla eri vaihtoehtoja,ilman,että se häkeltyy .Se on saanut itsevarmuutta nyt ja se näkyy.Illalla totesivat bostonlaiset radan hyvin haastavaksi,osalla heistä on nopeat ja hyvin irtoavat koirat joten samat haasteet oli heillä.Katsellessani useamman vuoden kisanneen koiran menoa(hyvä koira)totesin hiljaa mielessäni,että kyllä Emmi vaan on hyvä.Vertasin Emmin menoa Iipan menoon ja sain huomata,että minulla on hyvä koira .Emmi meni yhtä loistavasti kuin kolmosluokassa kisaava Iippa.Ja ei paljoa (jo nyt)jäljessä ole Miki.
Tänään teemana olivat,kepit,rengas,vauhtisuora,vauhtiympyrä,kuollut kulma putkeen(putkeen mentiin hypyltä joka oli putken takana,putki oli u:n muotoinen.)Emmihän tuon haki tuostvaan,ja Miki,se yllätti myöskin se haki putken suun ja irtoaminen sinne oli ihan täydellinen.Vauhtiympyrällä Emmi meni yksinään.Lähetin sen putkesta vauhtiympyrälle jossa oli hyppyjä ja toinen putki.Jäin kuin nalli kalliolle Emmin kiitäessä yksin,kaukana minusta.Mikin vauhti oli niin hurjaa,että yhdessä vaiheessa olin luisua nurin.Se irtosi hyvin ja eteni kolme estettä edelläni.Vauhtipätkällä joka koostui kuudesta hypystä suorassa linjassa,Emmi oli lopussa kun minä olin toisen esteen kohdalla.Miki kiisi tuon harjoituksen kolme hyppyä edelläni,yhtään katsomatta minuun.JEE!!Nyt on tullut sitä varmuutta ja itsenäistä etenemistä ja esteiden hakua myöskin sille..Takaaohjauksissa Emmi on varmempi,eli pystyn ohjaamaan Emmiä Mikiä kauempaa sieltä takaanta,Mikin kanssa minun tulee juosta PALJON lujempaa jotta pysyn vauhdissa enkä jää paljoa jälkeen sillä jos jään hirveesti,Miki menee vielä esteistä ohi,mutta silläkin on nyt tullut niin paljon varmuutta lisää,että se alkaa enemmän ja enemmän hakeutua esteille itsenäisesti ja voin koko ajan pidentää matkaa jolta sen lähetän esteelle.Nyt vielä minun tulee koittaa pysyä siellä noin kolmen esteen verran takana,Emmillä tuo mitta on kuusikin suorilla.Se menee kuin juna pidemmätkin pätkät kunhan vaan huudan eteen,eteen..Muuta ei tarvita.Eli Emmin kanssa minun ei tule juosta hirveetä vauhtia vaan voin jäädä siitä kauemmas,Mikin kanssa vielä saan itsekkin juosta TOSI lujaa.Ja kepit.Ne oli Emmillä se oma mestariteoksensa taas ja Miki hakee jo ekan välin ja lähtee pujottelemaan ja pujottelee vauhdilla.Tosin kun kuumuu saattaa vika väli jäädä.Kotona on nyt myöskin kepit ja niitä otetaan joka päivä pikkasen..Ne menee Mikillä jopa paremmin mitä hallilla olevat.Kotikeppien välimitta on 60cm.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

torstai 27. toukokuuta 2010

perjantai 21. toukokuuta 2010

Mikin treenit 21.5.2010

Mikin ekat takaaleikkaukset radalla,harjoiteltu on kyllä ysittäisillä esteillä sekä eka poispäinkäännös radalla.(ykkös esteeeltä kakkoselle poispäinkäännös)






Mikin kepit...tekee muuten vasta kolmannen kerran koko kepit ja noin hyvin menee.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Perjantaina agilitya

Olin perjantaina hallilla Emmin ja Mikin kanssa.Emmin kanssa otin rataharjoituksia,Mikin kanssa ensin pätkissä rataa sen jälkeen koko rata joka meni hyvin.Mikin radanlukutaito on parantunut se etenee radalla nyt jo hyvin,jopa 7 esteen verran ilman,että katsoo minua ja kyselee,että minne.Mikä yllätti minut olivat kepit.Vein Mikin kepeille,olin valmiina tukemaan sitä niillä,mutta kaskummaa,Miki lähtikin pujottelemaan kepit itsenäisesti ja vauhdilla.Uskoisin siitä olleen apua,että Miki seuraa aina silmä kovana Emmin tekemisiä.Se varmasti on oppinut katselemalla Emmiä nuo kepitkin.Oli kertakaikkiaan tähän astisista Mikin treeneistä parhaimmat.Miki oli nyt hyvin kuulolla eikä nuoruudeninnolla etsinyt katseillaan esteitä,kulki hyvin ohjauksessani,irtosi hyvin ja tuli tarvittaessa hyvin ohjaavaan käteen.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

tiistai 11. toukokuuta 2010

Rokotuksilla

Emmi ja Miki olivat tänään rokotuksilla,vaarit terveystarkastuksissa(Väpä ja Cosmo).Tuli niin hyvä mieli eläinlääkärin sanoista kun hän totesi koiristamme,että ovatpa nämä priimassa kunnossa,hyvin olette pitäneet :).Mikin lihaksia kehui,että miten voikin yksivuotiaalla olla noin vahvat lihakset.Emmistä sanoi,että vahva lihaksinen timmissä kunnossa oleva tyttö.Paino kaikilla ihan oikea.Sydämmet sykki kaikilla vahvasti,nuorisollakin vahvat sydämet.Hampaat kaikilla hyvät.Samoin korvat.Mikillä kuullemma isot pallit ;).Kumpikaan ei huomannut rokotusta ja Miki olisi mennyt uudestaankin vielä tutkimuspöydälle ;).Lääkäri sai Mikiltä naamanpesun,Emmiltä pusun :).Väpää,13 ja Cosmoa,11,ei enää rokoteta kun ovat saaneet rokotukset pennusta saakka.Jos epidemiaa tulee niin sitten.Kennelyskää vastaan otin vaareillekkin.Vaarit rokotettiin toissavuonna vielä molemmat.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Heippa kaikki ja tervetuloa Mikin omaan blogiin

Loin Mikille oman blogin jonne pyrin laittamaan Mikin harrastuksista kertomuksia,sekä Mikin kuvia.Pääasiallinen blogini on kuitenkin kaikkien yhteinen blogi.Sitä päivitän useammin.Tänne alan sitten keräämään Mikin tuloksia kun niitä alkaa tulemaan.Tällä hetkellä Miki elää aika huoletonta nuoren miehen elämää,muksu kun vielä on,mutta kohta puoliin alamme käymään mm.näyttelyissä.Mikin turkki on tällä hetkellä niin ohut,koska otin aivan nahkaan saakka valtavan paksun talviturkin,joten näyttelyissä ei vielä ole tullut käytyä.Lisäksi Miki on vielä kovin kesken,kovin ilmavan oloinen.Agilitya Miki on harrastanut aivan pennusta saakka.Siinä ollaankin Mikin kanssa jo kovin pitkällä ja erittäin lupaavalta näyttää.Miki on hyvin lahjakas agikoira.Agility,sekä keinoluolilla käynnit,ovat olleet harrastuksina Mikillä nyt pääasiassa.Luolilla Miki toimii erittäin hyvin,mutta kiirettä emme pidä.Kokeet tulevat sitten kun tulevat.Tällä hetkellä Mikillä on takanaan neljä harjoituskertaa.Ja aina tulee niistä lisää kehitystä ja varmuutta.Alusta saakka Miki on toiminut hyvin.Ahdingosta on mennyt ensimmäisestä kerrasta saakka,vapaaehtoisesti.Putkistossa on liikkunut hyvin.Rohkeutta löytyy.Erikoisnäyttelyssä Miki oli luokassaan neljäs saaden KP:n.Miki oli pentuluokassa.Lisään aina pääasialliseen blogiini päivitystiedon siitä,että täällä on uutta tarinaa.