torstai 31. toukokuuta 2012

Terveet silmät

Silmätarkastus:31.5.2012 Silmät terveet.Tarkasti Per Axelsson Tallitontun Riemumaisteri

perjantai 25. toukokuuta 2012

maanantai 21. toukokuuta 2012

Hölläillään

Treenitauko alkaa jo tuntua,tylsältä ainakin jos ei muuta.Mutta kohta se loppuu.Hallin remontti on valmis.Tänään tulee matto hallille ja illalla on mattorullien siirtotalkoot kuljetusautosta hallille.Tuon jälkeen on vielä maton asennustalkoot ja esteiden siirtotalkoot ja sitten voi treenit alkaa.Kyllä odotan malttamattomana.Uusi seura tuntuu niin"lämpöiseltä",ihmiset on mukavia ja saa apuja ja vastauksia.Ja Mikille löytyi kisauttaja.Treenataan hallilla ensin hieman,tämän jälkeen on vuorossa epikset ja tämän jälkeen viralliset kisat.Henkilö joka Mikin kanssa on luvannut alkaa kisaamaan on aivan innoissaan eikä malttaisi millään odottaa.Sanoi,että kiva päästä kisaamaan oikein kunnon tykillä.Itse hän kisaa kahdella austraalianterrierillä ja on pärjännyt oikein kivasti.On toisen kanssa kakkosissa ja toisen kanssa kolmosissa.
Emmin korvakin on parantunut.
Suunnitelmat yhden asian suhteen etenee :) Siitä ei enempää vaan lisää vasta sitten kun kaikki on lopullisesti varmaa.Odotan innolla.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Hyvää Äitienpäivää kaikille Äideille

Tämän kuvan myötä haluan jo nyt toivottaa kaikille Äideille,erityisesti omalleni,oikein hyvää huomista Äitienpäivää.Tämä kuva on kortti jonka teetätin yksivuotiskuvastani(kuvassa siis Äiti ja minä)ja se on A4 kokoinen kortti.Huominen Äitienpäivä on aivan erityinen sillä asiat voisivat olla toisinkin..Ja viime vuonna emme voineet Äitienpäivää viettää sillä Äiti oli sairaalassa eristyksessä myrkytyksen vuoksi.Tänä viikonloppuna,aloittaen jo tänään,juhlistamme Äitienpäivää sekä Äidin viime vuotista syntymäpäivää sillä 24.7.2011 Äiti oli Helsingissä Meilahden sairaalassa taistellen hengestään sen vuoksi,että 11.7 tehty peräsuolisyöpäleikkaus epäonnistui,lääkäri unohti suoleen reiän.Taistelu päättyi onneksi onnellisesti 1.9.2011Pari kertaa lääkäri jo soitti ja sanoi,varautukaa pahimpaan...Koko Äidin taistelu,ihan alusta saakka sytostaattihoidoista saadusta myrkytyksestä alkaen,kesti toukokuusta syyskuuhun.Joten huomenna aion pitää Äidistä kovasti kiinni ♥ ♥ Olin niin lähellä menettää hänet.Sukulaisia tulee jo tänään pienimuotoiseen sukujuhlaan.Juhlitaan Äitiä ja elämää <3 ♥  Kaikille Äideille oikein hyvää Äitienpäivää.. ♥ ♥(klikkaa kuvaan saat sen isommaksi)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Rokotuksia sekä terveystarkastuksia

Iloinen joukko käynyt tänään rokotuksilla.Joukkomme nauratti muita paikallaolleita sekä eläinlääkärimme sanoin tunnistaneensa jo ulkoa kuuluvista iloisita äänistä,että me olemme tulossa :).Kaikki hyvin,paitsi Emmin korva hieman vaivaa.Emmi sai rotalta kunnolla turpiin yhdellä mökillä,pyynnöstä olimme poistamassa rottia.Ärhäkkä rotta puolusti itseään ja nappasi Emmiä korvasta.Miki pelasti tilanteen(ja Emmin)ja nappasi rottaa takaapäin jolloin kaverukset yhdessä sitten tekivät siitä selvää.Korvan kärjessä oleva pieni jälki aukeilee helpolla,mutta nyt on korva paketissa,antibiootit koirassa ja kaikki hyvin silläkin saralla.Kun nyt vaan saisi villin kaksikon rauhoittamaan keskenäistä leikkiä jotta paketti pysyy,mahdoton tehtävä,kuten eläinlääkärimme totesi ja lisäsi vielä,että kun ei sitä nukuttaakkaan voi :)Lisäksi kun koira itse on energinen jo yksinäänkin niin..huh huh..Vaareilla kaikki hyvin,samoin nuorisolla.Mikiä ja Emmiä kehuit timmeiksi,lihaksikkaiksi,upeiksi koiriksi.Vaarit ikäisiksiin hyvissä kunnossa.